Hyppää sisältöön

Partioiden ja alueiden nimeäminen

Hyvä nimeämiskäytäntö on yksi tärkeimmistä asioista yhteisessä operaatiossa toimittaessa. Partion nimi näkyy johdossa kaikissa merkinnöissä, sijaintihistoriassa ja suodattimissa. Ilman yhtenäistä käytäntöä johtopaikalla on vaikea hahmottaa tilannetta, sekä eri resurssien suodattaminen näkyviin on tarpeettoman hankalaa.

Partion tunnus

Partion tunnus -kenttä

Partiotunnus annetaan operaatioon liittymisen yhteydessä. Johdon tulisi ohjeistaa käytäntö ennen kuin partiot alkavat tehdä merkintöjä tai jakaa sijaintia.

Partion tunnus -kentän rakenne

Partion tunnus koostuu kahdesta osasta, jotka syötetään erillisiin kenttiin:

Kenttä Pituus Esimerkki
Partion tunnus 2–12 merkkiä Koira-03
Jäsen 1–6 merkkiä (vapaaehtoinen) tk

Kentät yhdistyvät automaattisesti kauttaviivalla: Koira-03/tk.

Partion tunnus -asetus

Jäsentunnus on vapaaehtoinen. Jos samassa partiossa on vain yksi Karttahimmeli-käyttäjä, jäsenkentän voi jättää tyhjäksi.

Koiran nimi jäsentunnisteeksi

Koirapartiossa kätevä jäsentunniste voi olla koiran nimi, esim. Koira-03/Sesse. Näin merkinnöistä näkyy suoraan, kenen koiran havainto on kyseessä. Paikannin kopioi laitteessa käytetyn partion tunnuksen automaattisesti, joten koiran täppä ja ohjaajan merkinnät pysyvät samassa partiossa.

Toinen tapa on merkitä partion koirajäsen aika esimerkiksi /k9-tunnisteella.

Partion tunnus muotoillaan automaattisesti: ylimääräiset välilyönnit poistetaan ja merkit yhtenäistetään. Varmista silti että kaikki partion jäsenet käyttävät täsmälleen samaa kirjoitusasua, jotta hakusuodattimet ja pikapainikkeet toimivat oikein.

Hyvän partionimenrakenteen periaatteet

1. Käytä kuvaavaa alkuosaa, älä pelkkiä kirjaimia

Suositeltu Vältä
Koira-01 K1
Jalka-03 J3
Auto-02 A2

Pelkkä K voi tarkoittaa koiraa jollekin, mutta ei välttämättä kaikille. Lisäksi pelkkä kirjain voi löytyä haussa monesta eri partion nimestä.

2. Käytä kaksoisnumeroita

Miksi kaksoisnumero?

Suodattimella hakiessa Jalka-1 löytää sekä Jalka-1 että Jalka-10, Jalka-11 jne. Sen sijaan Jalka-01 löytää vain ne, joiden numerossa on 01 – ei 10 tai 11.

Jalka-01, Jalka-02Jalka-10 sen sijaan, että Jalka1, Jalka2Jalka10

Karttahimmeli tekee kaksoisnumeroinnin puolestasi automaattisesti: jos kirjoitat tunnukseksi esimerkiksi Jalka3, se muuttuu kentästä poistuttaessa muotoon Jalka-03. Jalka-3 ei siis ole enää mahdollinen partiotunnus sellaisenaan.

3. Erottele partion jäsenet jäsenkentällä

Jos samassa partiossa useampi henkilö käyttää Karttahimmeliä, heidän reittinsä menevät sekaisin, jos heillä on täsmälleen sama tunnus.

Syötä partion nimi Partion tunnus -kenttään ja omat nimikirjaimet Jäsen-kenttään:

Partion tunnus: Koira-03   Jäsen: tk  →  Koira-03/tk
Partion tunnus: Koira-03   Jäsen: ah  →  Koira-03/ah

Tällöin hakemalla Koira-03 saat kaikki kyseisen partion jäsenet näkyviin – ja partiopikapainikkeet ryhmittelevät heidät automaattisesti saman painikkeen alle.

Tee merkintöjä vasta kun tiedät tunnuksesi

Älä aloita merkintöjä tai sijainnin jakamista ennen kuin tiedät johdon ohjeistaman tunnuksen. Väärin nimetyt merkinnät on lähes mahdoton jälkikäteen korjata.

Alueiden nimeäminen

Alueiden nimeämiseen pätevät samat periaatteet, kuin partion tunnukseenkin:

  • Käytä kaksoisnumeroita: A01, A02 eikä A1, A2
  • Vaiheistuksessa käytä mieluummin kahta kirjainta kuin yhtä: AA, AB
  • Alueen nimeen ei tarvitse sisällyttää menetelmää (esim. haravointi) – se voidaan laittaa lisätietoihin

Lisätiedot alueille

Alueelle voi kirjoittaa lisätietoja, esimerkiksi:

  • Ohjeet partiolle: "Aloita pohjoisesta, erityishuomio ojiin"
  • Partion kommentit jälkikäteen: "Alue käyty, lunta oli puolisääreen"

Muistuta partiota lisätiedoista

Partionjohtajalle on hyvä erikseen mainita, jos alueelle on kirjoitettu ohjeita lisätietoihin – muuten ne saattavat jäädä huomaamatta.